sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Niittylihaa


Pässien teurastuksen jälkeen niitty koki totaalisen hiljentymisen. Sieltä kaikkosivat pässien lisäksi sekä polttiaiset että pääskyn pojat. Vielä teurastuspäivänä pääskysen poikaset istuivat tallin katolla keltaiset nokat ammollaan, kun vanhemmat lensivät ruokaa tuomaan.

"Pyrähdimme" itsekin pari päivää pässien teurastuksen jälkeen etelään, kuten pääskyset ikään. Nyt olemme taas takaisin mökillä. Eilen korjasimme aidan pois. Työ sujui kolmelta ihmiseltä nopeammin kuin sen tekeminen. Aikaa vierähti pari tuntia.
 
Osa pässeistäkin matkusti mukanamme etelään. Pakastelihan muodossa. Olen muistaakseni kerran saanut hyvää lampaan lihaa. Se ei kuitenkaan ole poistanut mielestäni sitä "villasukalta" maistuvaa lammasta, jonka vuoksi lampaan lihan syöminen on jäänyt melko vähäiseksi. 

Valmistimme pässin lihaa uunissa ja voi miten taivaallisen hyvältä kotiteurastettu, väkirehulta ja pitkiltä kuljetusmatkoilta välttynyt, stressitön niittyliha maistui! Niittyliha -termillähän tarkoitetaan luonnonlaitumilla laiduntavien eläinten lihaa, jotka samalla hoitavat perinneympäristöjä.

torstai 6. syyskuuta 2012

Valokuvia ja video laidunnuksesta

Ohessa lisää linkkejä kesäisiin valokuviin ja videoon:

Pässien laidunnusta ja tarhausta 11.-13.6.2012

Ensimmäinen onnistunut laidunpäivä 14.6.2012

Tästä lähtien vannon tuon totutteluaitauksen eli tarhan nimeen. Siinä pässit saivat itse, omaan tahtiin tuta sähkölangasta ja oppia kunnioittamaan sitä. Lankuilla ja riu'uilla varustetusta totutteluaitauksesta ei myöskään ollut vaaraa, että lampaat olisivat säikähdyksissään juosseet lankojen läpi, kunhan aidasta ensin sai lammaspitävän. Tarhasta oli myös lyhyt matka lampolaan sisälle, jota lampaat oppivat pitämään turvapaikkana. Säikähdyksen tapahduttua enää ei juostu lankojen läpi metsään vaan lampolaan!

14.6.2012 oli ensimmäinen onnistunut laidunpäivä. Pässit laidunsivat omaan tahtiin aamuvarhaisesta kesäyön yöttömään yöhön asti. Tarhasta oli tullut niille jo niin selviö, että niitä sai houkuttelemalla houkutella, että uskalsivat porttiaukosta kulkea laitumen puolelle laiduntamaan. Lopulta pihlaja oli niin vastustamaton houkutin, että lopulta Uskokakkonenkin uskalsi portista laitumen puolelle.

Ensimmäinen onnistunut laidunpäivä -kuvissa on myös video pässien houkuttelusta laitumelle.

tiistai 4. syyskuuta 2012

MARU -hanke

Kuvassa Leo pistää Lantto niityn maisemaa ruotuun.

Kainuun seudulla opinnäytetyöni aihe on erittäin ajankohtainen. Käynnissä on mm. Maisemat Ruotuun (MARU) -hanke, jonka tavoitteena on kartoittaa ja järjestää hoitoa arvokkaille maisema- ja kulttuuriympäristökohteille. Kohteiden arvo perustuu sekä hoidettuun viljelymaisemaan että kulttuurivaikutteiseen maaseudun luontoon perinteisine rakennuksineen.

Otin elokuussa yhteyttä MARU-hankkeessa työskentelevään henkilöön ja hänen kauttaan sain tietää, että syyskuun loppupuolella Vuokatissa pidetään Ympäristöstä yhteen -tilaisuus, joka on tarkoitettu kaikille maiseman- ja luonnonhoidosta kiinnostuneille.

Ympäristöstä yhteen -tilaisuuden ohjelmaa silmäiltyäni ilmoittauduin saman tien mukaan! Koko päivän mittaisen tilaisuuden aiheet ovat erittäin mielenkiintoisia ja tarjoavat todella hyvää tietopohjaa myös opinnäytetyötäni ajatellen.

Maltan tuskin odottaa, että pääsen tilaisuuteen kuulemaan mm. miten maisemanhoidosta voi saada toimeentuloa, niittykasvillisuuden hyviksistä ja pahiksista :) sekä lopuksi vielä vierailulle Syntiniemen niittyalueeseen!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Valokuvia pässien ensimmäisestä päivästä

https://picasaweb.google.com/102085147041359486341/PassienEnsimmainenPaiva1062012#

Yllä linkki valokuviin pässien tulopäivästä 10.6.2012. Tuttavuutta ehdittiin tekemään sekä kissaan että koiriin. Pässit myös söivät ahnaasti lähes kaikkea mitä niille tarjottiin kuusenkerkistä maitohorsmaan.

Tosin ensimmäisenä päivänä huomasimme, että vastoin luuloa porkkana ei ollut ainakaan näiden pässien herkkua. Rohmuksi nimeämämme pässi taisi olla ainut, jolle porkkana maistui. Myöhemmin Rohmu söi lähes kaikkea mitä sille kädestä vaan tarjosi mm. punaviinimarjoja!

Kiitän ihanaa Saaripalsta -blogia saamastani tunnustuksesta tälle Lantto niitty -blogilleni:


Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempiblogillesi ja kerro heille siitä kommentilla.
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it-lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Olen kesän aikana, johtuen mm. huonoista yhteyksistä, ehtinyt hävyttömän vähän seurata muiden blogeja. Annan tämän tunnustuksen eteenpäin kuitenkin seuraaville, joiden blogeja olen seurannut jo muutaman vuoden ajan liittyen aivan toiseen minulle tärkeään aiheeseen eli noutajiin:

Aamu ja Tuuli
Flättityttö Helmi ja walspa Taika



sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Valokuvia niityn alkuraivauksesta ja aitaamisesta

Oheisesta linkistä löytyy muutamia kuvia niityn alkuraivauksesta ja aitaamisesta kesäkuun alussa ennen kuin pässit olivat tulleet töihin. Jouduimme tekemään myös melkoisen siivouksen varastona käyttämäämme talliin eli tulevaan lampolaan.


https://picasaweb.google.com/102085147041359486341/NiitynRaivausJaAitausKesa2012#slideshow