lauantai 13. huhtikuuta 2013

Uudet niittytyöläiset tulossa

Nyt on niittytyöläiset ensi kesälle alustavasti tilattu! Päädyimme niihin nuoriin pässipoikiin, jotka ovat vieroitusikäisiä kesäkuun alkupuolella. Jos nyt oikein ymmärsin niin pässit ovat kainuun harmas emästä, mutta suomenlammas isästä. 

Nyt kyllä hieman jännittää, että kuinka villejä tuollaiset pojanviikarit oikein ovatkaan! Ja miten saamme noin nuoret pässit kasvamaan luonnonlaitumella... Viime vuonna laiduntamista selkeästi häiritsi sateinen kesä ja valtava syöpäläismäärä. Lampaat olisivat mieluusti laiduntaneet keskikesän yöttömässä yössä, mutta otimme ne kuitenkin petovaaran vuoksi yöksi sisään. Nyt olemme päätymässä ratkaisuun, jossa lampolan ovi saa olla auki valoisat kesäyöt. Hieman jännittää sekin, että mitä siitä seuraa...


Aion jatkaa opinnäytetyössäni aloittamaani lampaiden painonkehityksen seuraamista luonnonlaitumella, vaikkakin tuo uusi katras ei sinänsä ole verrannollinen viime vuotisen kanssa, koska viime vuotiset pässit olivat jo lähes vuosikkaita laidunkauden lopulla. Ne tosin painoivat siinä 20 kilon huitteilla tullessaan, mitä ilmeisesti nämä pikkupässitkin suunnilleen meille tullessa painavat. Pässejä tulee olemaan myös enemmän. Viime vuonna oli kuusi ja tulevana kesänä kymmenen. Lampaiden kasvun lisäksi seuraan tulevana kesänä myös kasvillisuutta sekä muita niittyeliöitä.


Olispa jo kesä! 

Kesän tuloon tuntuu olevan vielä kärsimättömän pitkä aika, kun kevätkään ei etene. Meillä on täällä etelässä takapiha vielä tupaten täynnä lunta. Juuri katselin edellisten vuosien kuvia. Samana päivänä vuonna 2010 takapihalla on voinut istua jo sortseissa kahvia nauttimassa, mutta nyt siellä on puoli metriä lunta. Vain muutama lumeton laikku. No, kutakuinkin seitsemän viikkoa niin ollaan jo mökillä ja on jo kesäkuu!