Valokuvajoulukalenterin 12. luukku

Hevonhierakka (Rumex longifolius) kuuluu tatar-kasveihin, viihtyy typpipitoisilla kasvupaikoilla ja hyötyy eläinten laidunnuksesta. Karjan ravinnoksi hevonhierakka ei kelpaa ja se saa yleensä rauhassa jäädä jatkamaan sukuaan kilpailijoiden hävittyä parempiin suihin.

Hevonhierakan lehdissä on runsaasti karoteenia ja C-vitamiinia. Lehdet sisältävät myös jonkin verran oksaalihappoa, joten nuoria hierakan lehtiä voi lisätä pieniä määriä tuoreeltaan salaatteihin. Runsaammin lehtiä voi käyttää keitettynä pinaatin tapaan. Hierakoiden kypsät siemenet soveltuvat jauhettuina puuroihin ja leivontaan. 

Hierakoiden juuret sisältävät parkkihappoa eivätkä sovellu pahanmakuisuutensa vuoksi syötäväksi. Juuria on käytetty lähinnä rohdoksi lisäämään sapeneritystä, parantamaan ruokahalua, supistamaan limakalvoja ja helpottamaan ummetusta. 

Hierakan käyttöön rohtona sisältyy varoitus, sillä liian suuret rohtoannokset voivat aiheuttaa pahoinvointia, kouristuksia ja iho-oireita. Lehtien liiallinen pureskeleminen voi aiheuttaa ientulehduksen.

Valokuvajoulukalenterin 10. luukku

Suomessa kasvaa noin 25 poimulehtilajia, jotka asiaan vihkiytynyt erottaa toisistaan lehtimuodon, lehtien hammastuksen ja kasvin karvaisuuden perusteella. Yleisimmät lajit ovat hakamaapoimulehti, laidunpoimulehti ja piennarpoimulehti. Maallikkona väittäisin, että kuvan poimulehti on laidunpoimulehti sen karvaisuuden ja lehtien hammastuksen perusteella.

Saateettomanakin päivänä poimulehtien lehtihampaiden kärkiin saattaa erittyä pisaroita. Poimulehtien vesihelmillä uskottiin olevan voima muuttaa rauta kullaksi. Näistä alkemistien kokeiluista on syntynyt kasvin latinankielinen nimi Alchemilla. Poimulehtien pisaroilla uskottiin myös pystyttävän palauttamaan neitojen neitseellisyys sekä nuoruus ja kauneus.

Poimulehteä voi käyttää rohdoksi, kasvinvärjäykseen sekä kosmetiikkaan. Poimulehtien nuoret lehdet sopivat mainiosti salaatteihin. Alkukesän varjossa kasvaneet lehdet ovat parhaimman makuisia. Kuivassa paikassa kasvaneiden lehdet saattavat olla kitkeriä ja sitkeitä. Lehtiä voi käyttää myös vihersilppuna leivän päällä tai kuivata teeaineeksi. Kuivatut lehdet sopivat pieninä määrinä myös leivonnaisiin. Tuoreita ja kuivattuja kukkia sekä siemeniä voi käyttää mausteena.

Ohessa oiva resepti ensi kesän rikkaruohon kitkentää ajatellen!

Kitkijän ilo

2 dl saviheinän nuoria lehtiä silputtuna
1 dl poimulehden nuoria lehtiä silputtuna
2 dl sipulinnaatteja tai ruohosipulia silputtuna
1 omena ohuina, pieninä suikaleina

kastike:
1 dl kermaa
2 tl etikkaa
suolaa, sokeria

Vihannekset huuhdellaan huolellisesti ennen silpuamista. Salaatti sekoitetaan ja kastike kaadetaan pinnalle.

(reseptin lähde: Lehtonen, U. 1979. Herkkuja luonnosta ja puutarhasta).

Valokuvajoulukalenterin 4. luukku

Valkoapila soveltuu hyvin karjanrehuksi, mutta myös kasvivärjäykseen, rohdoksi sekä ihmisravinnoksi. Nuoria lehtiä voi käyttää salaatteihin, keittoihin ja muhennoksiin. Tuoreista ja kuivatuista valkoapilan kukista saadaan miedonmakuista teetä, jota voidaan täydentää vahvemman makuisilla yrteillä. Valkoapilan kukkia ja lehtiä on käytetty hätäravintona leivän jatkeena kuten puna-apilaakin.

Oletko koskaan valmistanut valkoapilasta ruokaa? 

Tässä vinkki vaikkapa perinteisen joululimpun tilalle tai rinnalle, mikäli huomasit kuivata valkoapilankukkia talven varalle!

Valkoapilaleipä

3 dl kuivattuja valkoapilankukkia

1,4 l vehnäjauhoja

5 dl grahamjauhoja

1 dl vehnänalkioita

0,5 dl vehnänleseitä

1 tl mineraalisuolaa

2 tl kuminoita

7 dl vettä

1 dl öljyä

50 g hiivaa

Jauha apilankukat tehosekooittimessa. Sekoita kaikki kuivat aineet. Liota hiiva haaleaan veteen, lisää myös öljy. Alusta taikina ja kohota 30 minuuttia. Leivo pitkiksi leiviksi tai sämpylöiksi. Kohota ja voitele piimällä. Paista 40 min. 200°.

reseptin lähde: Lehtonen, U. 1987. Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas