Niittytyöläiset 2012

10.6. - 27.8.2012 niityllä laidunsi ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen kuusi suomenlammaspässiä. Pässien kuvat saa isommaksi klikkaamalla kuvaa.

"Usko-Eevertti"
Heti tulopäivänä otti rohkeasti kontaktia uusiin hoitajiinsa. Todella ihmisläheinen pässi.

"Luttinen"
Lauman pienin ja ehkä arin. Takajaloissa valkoiset sukat.

"Rohmu"
Nimensä veroisesti kova syömään. Rohmusi ihan kaiken kuulakärkikynästä porkkanaan! Lauman isoin ja komein pässi, joka tykkäsi rapsutuksista ja oli todella kiltti. Pässi, jonka olisin säästänyt, jos olisi ollut mahdollisuus.

"Lempi-pässi"
Omasi kauniin ja symmetrisen naamakuvion. Höpsötteli itsensä usein niityllä erilleen muusta laumasta, jonka jälkeen hätääntyneenä poukkoillen ja määkien ihmetteli, että mihis se muu porukka on taas mennyt.

"Leo"
Lauman vartija. Huomasi niitylle tulijat ensimmäisenä. Ainoa pässeistä, joka loppukesästä rupesi puskemaan ihmisiä.

"Usko2"
Kutsuttiin myös nimellä "kakkapylly", koska oli ripulin vaivaama. Jäi hieman taka-alalle muista ja kulki usein lauman viimeisenä. Loppukesästä kerjäsi jo rapsutuksia. 


Pässikesä 2012 sujui erittäin hyvin. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun isäntäpariskunta hoisi omia lampaita.
Kesän loputtua pässit kotiteurastettiin haikein mielin. Toiveena v. 2013 hankkia jo ns. pysyviä lampaita eikä pelkkiä kesälampaita...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!