Valokuvajoulukalenterin 24. luukku

Lanttoniitty toivottaa Joulurauhaa!

Rauhaa, joulurauhaa,

muista joulusi pyhittää.

Se vain, mikä meissä on hyvää,

meidän jälkeemme tänne jää.

Kun rauhaa, joulurauhaa

kuulen tuulen kuiskaavan,

vihdoin tunnen, sittenkin tunnen

minä jouluni alkavan.

(Viimeinen säkeistö kappaleesta Joulurauhaa)

Valokuvajoulukalenterin 23. luukku

"Joulupukki matkaan jo käy!"

Valokuvajoulukalenterin 22. luukku

Punainen hattu,

valkoinen sukka.

Ei marja, ei kukka,

ei rousku eikä hapero.

Älä poimi,

tule pois, käännä pää.

Kärpäsen sieni metsään jää

maahisen jakkaraksi.

Mars kotiin -yksi, kaksi!

Valokuvajoulukalenterin 21. luukku

Vanhassa kansanperinteessä tänään, vuoden lyhimpänä päivänä eli talvipäivänseisauksena,

auringonpilkahduskin merkitsi poutaista kesää. Sumu taas merkitsi kesähallaa. 

Siispä pilkahda aurinko, pilkahda!

(lähde: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kekristä nuuttiin)

Valokuvajoulukalenterin 20. luukku

Valokuvajoulukalenterin 19. luukku

Kimalainen on yksi tärkeimmistä luonnonvaraisista pölyttäjistämme, joiden varassa pitkälti mm. mustikkasatomme on. Kimalaisten pölytystehokkuus perustuu niiden pitkään kieleen, nopeatahtiseen kukkavierailuun sekä paksuun ja karvaiseen ulkomuotoon. 

Kimalainen pystyy lentämään viileämmässä ja tuulisemmassa säässä kuin esim. mehiläinen. Kylmässä säässä kimalaisen on lämmiteltävä lentolihaksensa ennen lentoon lähtöä. Ne kiipeävätkin aamuisin kukintojen latvoihin lämmittelemään.

Valokuvajoulukalenterin 18. luukku

Kirjopillikkeen sanotaan auttavan hengityselinsairauksiin, yskänärsytykseen, ummetukseen ja ripuliin. Kirjopillike supistaa kudoksia ja limakalvoja. 

Valokuvajoulukalenterin 17. luukku

Valokuvajoulukalenterin 16. luukku

Valokuvajoulukalenterin 15. luukku

Kohtaamisia joulupukin menopelien kanssa Lanttoniityn tuntumassa:

Hyvää 3. adventtia.

Valokuvajoulukalenterin 14. luukku

(Ensimmäinen säkeistö joululaulusta Tonttu)

Valokuvajoulukalenterin 13. luukku

Vanhan kansanuskomustemme mukaan tämä päivä on vuoden pisintä yötä edeltävä päivä eli Luttu. 

Lutun yöstä lähtien kukko putoaa orrelta kolmesti vuorokaudessa koko pimeän loppuvuoden.

(lähde: Suomen Kirjallisuuden Seura - Kekristä nuuttiin)

Valokuvajoulukalenterin 12. luukku

Hevonhierakka (Rumex longifolius) kuuluu tatar-kasveihin, viihtyy typpipitoisilla kasvupaikoilla ja hyötyy eläinten laidunnuksesta. Karjan ravinnoksi hevonhierakka ei kelpaa ja se saa yleensä rauhassa jäädä jatkamaan sukuaan kilpailijoiden hävittyä parempiin suihin.

Hevonhierakan lehdissä on runsaasti karoteenia ja C-vitamiinia. Lehdet sisältävät myös jonkin verran oksaalihappoa, joten nuoria hierakan lehtiä voi lisätä pieniä määriä tuoreeltaan salaatteihin. Runsaammin lehtiä voi käyttää keitettynä pinaatin tapaan. Hierakoiden kypsät siemenet soveltuvat jauhettuina puuroihin ja leivontaan. 

Hierakoiden juuret sisältävät parkkihappoa eivätkä sovellu pahanmakuisuutensa vuoksi syötäväksi. Juuria on käytetty lähinnä rohdoksi lisäämään sapeneritystä, parantamaan ruokahalua, supistamaan limakalvoja ja helpottamaan ummetusta. 

Hierakan käyttöön rohtona sisältyy varoitus, sillä liian suuret rohtoannokset voivat aiheuttaa pahoinvointia, kouristuksia ja iho-oireita. Lehtien liiallinen pureskeleminen voi aiheuttaa ientulehduksen.

Valokuvajoulukalenterin 11. luukku

Valokuvajoulukalenterin 10. luukku

Suomessa kasvaa noin 25 poimulehtilajia, jotka asiaan vihkiytynyt erottaa toisistaan lehtimuodon, lehtien hammastuksen ja kasvin karvaisuuden perusteella. Yleisimmät lajit ovat hakamaapoimulehti, laidunpoimulehti ja piennarpoimulehti. Maallikkona väittäisin, että kuvan poimulehti on laidunpoimulehti sen karvaisuuden ja lehtien hammastuksen perusteella.

Saateettomanakin päivänä poimulehtien lehtihampaiden kärkiin saattaa erittyä pisaroita. Poimulehtien vesihelmillä uskottiin olevan voima muuttaa rauta kullaksi. Näistä alkemistien kokeiluista on syntynyt kasvin latinankielinen nimi Alchemilla. Poimulehtien pisaroilla uskottiin myös pystyttävän palauttamaan neitojen neitseellisyys sekä nuoruus ja kauneus.

Poimulehteä voi käyttää rohdoksi, kasvinvärjäykseen sekä kosmetiikkaan. Poimulehtien nuoret lehdet sopivat mainiosti salaatteihin. Alkukesän varjossa kasvaneet lehdet ovat parhaimman makuisia. Kuivassa paikassa kasvaneiden lehdet saattavat olla kitkeriä ja sitkeitä. Lehtiä voi käyttää myös vihersilppuna leivän päällä tai kuivata teeaineeksi. Kuivatut lehdet sopivat pieninä määrinä myös leivonnaisiin. Tuoreita ja kuivattuja kukkia sekä siemeniä voi käyttää mausteena.

Ohessa oiva resepti ensi kesän rikkaruohon kitkentää ajatellen!

Kitkijän ilo

2 dl saviheinän nuoria lehtiä silputtuna
1 dl poimulehden nuoria lehtiä silputtuna
2 dl sipulinnaatteja tai ruohosipulia silputtuna
1 omena ohuina, pieninä suikaleina

kastike:
1 dl kermaa
2 tl etikkaa
suolaa, sokeria

Vihannekset huuhdellaan huolellisesti ennen silpuamista. Salaatti sekoitetaan ja kastike kaadetaan pinnalle.

(reseptin lähde: Lehtonen, U. 1979. Herkkuja luonnosta ja puutarhasta).

Valokuvajoulukalenterin 9. luukku

Yhdeksännestä luukusta avautuu näkymä mökin ikkunasta, jonka haluaisin olevan jokapäiväinen. Saisi siis olla kesä, vihreä vehreys ja narulle ripustetut pyykitkin, mutta varsinkin nuo lampaat!

"Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, kuinka onnellinen voikaan olla hän..."

Valokuvajoulukalenterin 8. luukku

Valokuvajouulukalenterin 7. luukku

"Jos joulun aikaan metsä on hyvin luminen,

tulee hyvä heinävuosi." 

(Juva)

"Jos hevosille, lampaille ja lehmille ei jouluaattona anna hyväksi valikoituja heiniä, 

tulee seuraavana kesänä huono satovuosi."

 (Pohjois-Pohjanmaa)

Valokuvajoulukalenterin 6. luukku

Oheisen sinitaivaan myötä Lanttoniitty toivottaa

Arvokasta 

Itsenäisyyspäivää!

Valokuvajoulukalenterin 5. luukku

Valokuvajoulukalenterin 4. luukku

Valkoapila soveltuu hyvin karjanrehuksi, mutta myös kasvivärjäykseen, rohdoksi sekä ihmisravinnoksi. Nuoria lehtiä voi käyttää salaatteihin, keittoihin ja muhennoksiin. Tuoreista ja kuivatuista valkoapilan kukista saadaan miedonmakuista teetä, jota voidaan täydentää vahvemman makuisilla yrteillä. Valkoapilan kukkia ja lehtiä on käytetty hätäravintona leivän jatkeena kuten puna-apilaakin.

Oletko koskaan valmistanut valkoapilasta ruokaa? 

Tässä vinkki vaikkapa perinteisen joululimpun tilalle tai rinnalle, mikäli huomasit kuivata valkoapilankukkia talven varalle!

Valkoapilaleipä

3 dl kuivattuja valkoapilankukkia

1,4 l vehnäjauhoja

5 dl grahamjauhoja

1 dl vehnänalkioita

0,5 dl vehnänleseitä

1 tl mineraalisuolaa

2 tl kuminoita

7 dl vettä

1 dl öljyä

50 g hiivaa

Jauha apilankukat tehosekooittimessa. Sekoita kaikki kuivat aineet. Liota hiiva haaleaan veteen, lisää myös öljy. Alusta taikina ja kohota 30 minuuttia. Leivo pitkiksi leiviksi tai sämpylöiksi. Kohota ja voitele piimällä. Paista 40 min. 200°.

reseptin lähde: Lehtonen, U. 1987. Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas

Valokuvajoulukalenterin 3. luukku

Tiesitkö, että orava on Helsingin kaupungin nimikkoeläin? Sen lisäksi orava löytyy mm. Kauniaisten, Hauhon, Noormarkun, Laihian ja Kiihtelysvaaran vaakunasta. 

Oravan talvinahka on ensimmäinen suomalainen maksuväline. Tikkuri oli rahayksikkö, joka piti sisällään 10 oravannahkaa. Suurin rahayksikkö oli kiihtelys, joka piti sisällään neljä tikkuria eli 40 oravannahkaa. Kiihtelysvaaran nimi juontaa juurensa kyseisestä rahayksiköstä.

Nykyään Kiihtelysvaara kuuluu Joensuuhun, Noormarkku Poriin ja Hauho Hämeenlinnaan, joten vaakunat ovat jääneet ns. epävirallisiksi kotiseutuvaakunoiksi. Hauhon vaakunan aiheeksi orava on päätynyt 1300-luvulla tapahtuneen kirkon pannaan julistuksen johdosta. Kyläläiset eivät olleet suostuneet maksamaan kirkolle veroja eli neljää oravannahkaa, jonka vuoksi kirkonkirous langetettiin. 1950-luvulla käyttöön otetussa vaakunassa on neljä hopeaoravaa allekkain punaisella pohjalla.

Oravakannat romahtivat 1900-luvun alussa, koska niitä metsästettiin useita satojatuhansia vuodessa. Laji rauhoitettiin 1929 ja metsästysaikaa rajoitettiin. Laji elpyi hyvin ja esimerkiksi sota-aikaan 1943 - 1944 Suomessa pyydettiin pari miljoonaa oravaa. 1950-luvulla orava oli jälleen Suomen tärkein turkiseläin. 1970-luvulla oravanmetsästys kiellettiin useina vuosina peräkkäin, ja näin saatiin ailahteleva kanta jälleen kasvamaan.

Oravaa metsästetään edelleen, joskin sen pyyntiaika on rajattu 1.12. - 31.1. Nykyään saalismäärät ovat muutamia tuhansia yksilöitä vuodessa.

Valokuvajoulukalenterin 2. luukku

Tuulen poika taivaalla 

kaitsee pilvilampaita 

sinisessä tarhassa 

hiljaisia, puhtaita 

valkovillalampaita. 

Valokuvajoulukalenterin 1. luukku

Lanttoniityn valokuvajoulukalenterissa muistellaan mennyttä, suloisen lämmintä, lampaan röyhtäisyltä tuoksuvaa maalaiskesää.

Joulukalenterista ei siis löydy talvisia kuvia, mutta joulua lähestyttäessä olen saattanut lisätä kesäisiin kuviini jonkin joulumaisen "twistin".

Ensimmäisestä luukusta, ensimmäisenä adventtina Sinua kurkistaa Pikku-Matti.