maanantai 19. toukokuuta 2014

Lanttoniitty herää talvilevolta!

Viime viikon aikana selvisi, että Lanttoniityllä on elämää tänäkin kesänä! Ei tosin lampaiden muodossa, vaikka niitä minulle tarjottiin sieltä mistä niitä en viime kesänä saanutkaan. Heillä olisi ollut nyt syksyllä syntyneitä pässejä, mutta mm. työ- ja remonttikiireiden vuoksi lampaat on pakko jättää tänä kesänä väliin.

Niittyä on tarkoitus kuitenkin hoitaa ja tarkkailla. Todennäköisesti viime vuonna raivattua pajukkoa joutuu raivaamaan, kun ei ole lampaita kurittamassa vesoja. Eiköhän myös viikate raivaussaha heilu maitohorsman, koiranputken, niittyleinikin, vatukon ja mesiangervon kimpussa. Ja saattaapa heinää nousta myös ihan seipäille asti!

Kanoja on suunnitteilla kuljettaa niitylle, kuten viime vuonnakin. Kävimme eilen katsomassa isälläni kukkoa, joka meille olisi tulossa. Niitylle saapuvat kanat ovat todennäköisesti vielä munassa haudonnan alla! Jos nuorikoiden lisäksi saisi pari vanhaa kanaa, niin munantuotanto kesäksi olisi taattu.

Tänä vuonna Lanttoniityllä onkin entistä jopa vieläpä komeampi Brahma-kukko. Toinen noista oikealla olevista valkoisista "kaksospojista" pääsee niitylle kiekumaan.

Mutta eikös tuolla oikealla ole Lanttoniityn viime kesän kaakattajat Orvokki ja Talvikki!