tiistai 24. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 24. luukku


Lanttoniitty toivottaa Joulurauhaa!

Rauhaa, joulurauhaa,
muista joulusi pyhittää.
Se vain, mikä meissä on hyvää,
meidän jälkeemme tänne jää.
Kun rauhaa, joulurauhaa
kuulen tuulen kuiskaavan,
vihdoin tunnen, sittenkin tunnen
minä jouluni alkavan.

(Viimeinen säkeistö kappaleesta Joulurauhaa)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 22. luukku

Punainen hattu,
valkoinen sukka.
Ei marja, ei kukka,
ei rousku eikä hapero.


Älä poimi,
tule pois, käännä pää.
Kärpäsen sieni metsään jää
maahisen jakkaraksi.
Mars kotiin -yksi, kaksi!



lauantai 21. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 21. luukku


Vanhassa kansanperinteessä tänään, vuoden lyhimpänä päivänä eli talvipäivänseisauksena,
auringonpilkahduskin merkitsi poutaista kesää. Sumu taas merkitsi kesähallaa. 
Siispä pilkahda aurinko, pilkahda!


torstai 19. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 19. luukku


Kimalainen on yksi tärkeimmistä luonnonvaraisista pölyttäjistämme, joiden varassa pitkälti mm. mustikkasatomme on. Kimalaisten pölytystehokkuus perustuu niiden pitkään kieleen, nopeatahtiseen kukkavierailuun sekä paksuun ja karvaiseen ulkomuotoon. 

Kimalainen pystyy lentämään viileämmässä ja tuulisemmassa säässä kuin esim. mehiläinen. Kylmässä säässä kimalaisen on lämmiteltävä lentolihaksensa ennen lentoon lähtöä. Ne kiipeävätkin aamuisin kukintojen latvoihin lämmittelemään.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 18. luukku


Kirjopillikkeen sanotaan auttavan hengityselinsairauksiin, yskänärsytykseen, ummetukseen ja ripuliin. Kirjopillike supistaa kudoksia ja limakalvoja. 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 15. luukku

Kohtaamisia joulupukin menopelien kanssa Lanttoniityn tuntumassa:






Hyvää 3. adventtia.


perjantai 13. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 13. luukku


Vanhan kansanuskomustemme mukaan tämä päivä on vuoden pisintä yötä edeltävä päivä eli Luttu. 
Lutun yöstä lähtien kukko putoaa orrelta kolmesti vuorokaudessa koko pimeän loppuvuoden.


torstai 12. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 12. luukku

Hevonhierakka (Rumex longifolius) kuuluu tatar-kasveihin, viihtyy typpipitoisilla kasvupaikoilla ja hyötyy eläinten laidunnuksesta. Karjan ravinnoksi hevonhierakka ei kelpaa ja se saa yleensä rauhassa jäädä jatkamaan sukuaan kilpailijoiden hävittyä parempiin suihin.


Hevonhierakan lehdissä on runsaasti karoteenia ja C-vitamiinia. Lehdet sisältävät myös jonkin verran oksaalihappoa, joten nuoria hierakan lehtiä voi lisätä pieniä määriä tuoreeltaan salaatteihin. Runsaammin lehtiä voi käyttää keitettynä pinaatin tapaan. Hierakoiden kypsät siemenet soveltuvat jauhettuina puuroihin ja leivontaan. 

Hierakoiden juuret sisältävät parkkihappoa eivätkä sovellu pahanmakuisuutensa vuoksi syötäväksi. Juuria on käytetty lähinnä rohdoksi lisäämään sapeneritystä, parantamaan ruokahalua, supistamaan limakalvoja ja helpottamaan ummetusta. 

Hierakan käyttöön rohtona sisältyy varoitus, sillä liian suuret rohtoannokset voivat aiheuttaa pahoinvointia, kouristuksia ja iho-oireita. Lehtien liiallinen pureskeleminen voi aiheuttaa ientulehduksen.


tiistai 10. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 10. luukku

Suomessa kasvaa noin 25 poimulehtilajia, jotka asiaan vihkiytynyt erottaa toisistaan lehtimuodon, lehtien hammastuksen ja kasvin karvaisuuden perusteella. Yleisimmät lajit ovat hakamaapoimulehti, laidunpoimulehti ja piennarpoimulehti. Maallikkona väittäisin, että kuvan poimulehti on laidunpoimulehti sen karvaisuuden ja lehtien hammastuksen perusteella.


Saateettomanakin päivänä poimulehtien lehtihampaiden kärkiin saattaa erittyä pisaroita. Poimulehtien vesihelmillä uskottiin olevan voima muuttaa rauta kullaksi. Näistä alkemistien kokeiluista on syntynyt kasvin latinankielinen nimi Alchemilla. Poimulehtien pisaroilla uskottiin myös pystyttävän palauttamaan neitojen neitseellisyys sekä nuoruus ja kauneus.

Poimulehteä voi käyttää rohdoksi, kasvinvärjäykseen sekä kosmetiikkaan. Poimulehtien nuoret lehdet sopivat mainiosti salaatteihin. Alkukesän varjossa kasvaneet lehdet ovat parhaimman makuisia. Kuivassa paikassa kasvaneiden lehdet saattavat olla kitkeriä ja sitkeitä. Lehtiä voi käyttää myös vihersilppuna leivän päällä tai kuivata teeaineeksi. Kuivatut lehdet sopivat pieninä määrinä myös leivonnaisiin. Tuoreita ja kuivattuja kukkia sekä siemeniä voi käyttää mausteena.

Ohessa oiva resepti ensi kesän rikkaruohon kitkentää ajatellen!

Kitkijän ilo

2 dl saviheinän nuoria lehtiä silputtuna
1 dl poimulehden nuoria lehtiä silputtuna
2 dl sipulinnaatteja tai ruohosipulia silputtuna
1 omena ohuina, pieninä suikaleina

kastike:
1 dl kermaa
2 tl etikkaa
suolaa, sokeria

Vihannekset huuhdellaan huolellisesti ennen silpuamista. Salaatti sekoitetaan ja kastike kaadetaan pinnalle.

(reseptin lähde: Lehtonen, U. 1979. Herkkuja luonnosta ja puutarhasta).

maanantai 9. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 9. luukku


Yhdeksännestä luukusta avautuu näkymä mökin ikkunasta, jonka haluaisin olevan jokapäiväinen. Saisi siis olla kesä, vihreä vehreys ja narulle ripustetut pyykitkin, mutta varsinkin nuo lampaat!

"Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, kuinka onnellinen voikaan olla hän..."


lauantai 7. joulukuuta 2013

Valokuvajouulukalenterin 7. luukku

"Jos joulun aikaan metsä on hyvin luminen,
tulee hyvä heinävuosi." 
(Juva)


"Jos hevosille, lampaille ja lehmille ei jouluaattona anna hyväksi valikoituja heiniä, 
tulee seuraavana kesänä huono satovuosi."
 (Pohjois-Pohjanmaa)

perjantai 6. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 6. luukku


Oheisen sinitaivaan myötä Lanttoniitty toivottaa

Arvokasta 
Itsenäisyyspäivää!


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 4. luukku

Valkoapila soveltuu hyvin karjanrehuksi, mutta myös kasvivärjäykseen, rohdoksi sekä ihmisravinnoksi. Nuoria lehtiä voi käyttää salaatteihin, keittoihin ja muhennoksiin. Tuoreista ja kuivatuista valkoapilan kukista saadaan miedonmakuista teetä, jota voidaan täydentää vahvemman makuisilla yrteillä. Valkoapilan kukkia ja lehtiä on käytetty hätäravintona leivän jatkeena kuten puna-apilaakin.


Oletko koskaan valmistanut valkoapilasta ruokaa? 
Tässä vinkki vaikkapa perinteisen joululimpun tilalle tai rinnalle, mikäli huomasit kuivata valkoapilankukkia talven varalle!

Valkoapilaleipä

3 dl kuivattuja valkoapilankukkia
1,4 l vehnäjauhoja
5 dl grahamjauhoja
1 dl vehnänalkioita
0,5 dl vehnänleseitä
1 tl mineraalisuolaa
2 tl kuminoita
7 dl vettä
1 dl öljyä
50 g hiivaa

Jauha apilankukat tehosekooittimessa. Sekoita kaikki kuivat aineet. Liota hiiva haaleaan veteen, lisää myös öljy. Alusta taikina ja kohota 30 minuuttia. Leivo pitkiksi leiviksi tai sämpylöiksi. Kohota ja voitele piimällä. Paista 40 min. 200°.

reseptin lähde: Lehtonen, U. 1987. Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas

tiistai 3. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 3. luukku

Tiesitkö, että orava on Helsingin kaupungin nimikkoeläin? Sen lisäksi orava löytyy mm. Kauniaisten, Hauhon, Noormarkun, Laihian ja Kiihtelysvaaran vaakunasta. 

Oravan talvinahka on ensimmäinen suomalainen maksuväline. Tikkuri oli rahayksikkö, joka piti sisällään 10 oravannahkaa. Suurin rahayksikkö oli kiihtelys, joka piti sisällään neljä tikkuria eli 40 oravannahkaa. Kiihtelysvaaran nimi juontaa juurensa kyseisestä rahayksiköstä.


Nykyään Kiihtelysvaara kuuluu Joensuuhun, Noormarkku Poriin ja Hauho Hämeenlinnaan, joten vaakunat ovat jääneet ns. epävirallisiksi kotiseutuvaakunoiksi. Hauhon vaakunan aiheeksi orava on päätynyt 1300-luvulla tapahtuneen kirkon pannaan julistuksen johdosta. Kyläläiset eivät olleet suostuneet maksamaan kirkolle veroja eli neljää oravannahkaa, jonka vuoksi kirkonkirous langetettiin. 1950-luvulla käyttöön otetussa vaakunassa on neljä hopeaoravaa allekkain punaisella pohjalla.

Oravakannat romahtivat 1900-luvun alussa, koska niitä metsästettiin useita satojatuhansia vuodessa. Laji rauhoitettiin 1929 ja metsästysaikaa rajoitettiin. Laji elpyi hyvin ja esimerkiksi sota-aikaan 1943 - 1944 Suomessa pyydettiin pari miljoonaa oravaa. 1950-luvulla orava oli jälleen Suomen tärkein turkiseläin. 1970-luvulla oravanmetsästys kiellettiin useina vuosina peräkkäin, ja näin saatiin ailahteleva kanta jälleen kasvamaan.

Oravaa metsästetään edelleen, joskin sen pyyntiaika on rajattu 1.12. - 31.1. Nykyään saalismäärät ovat muutamia tuhansia yksilöitä vuodessa.


maanantai 2. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 2. luukku




Tuulen poika taivaalla 

kaitsee pilvilampaita 

sinisessä tarhassa 

hiljaisia, puhtaita 

valkovillalampaita. 


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 1. luukku

Lanttoniityn valokuvajoulukalenterissa muistellaan mennyttä, suloisen lämmintä, lampaan röyhtäisyltä tuoksuvaa maalaiskesää.

Joulukalenterista ei siis löydy talvisia kuvia, mutta joulua lähestyttäessä olen saattanut lisätä kesäisiin kuviini jonkin joulumaisen "twistin".


Ensimmäisestä luukusta, ensimmäisenä adventtina Sinua kurkistaa Pikku-Matti.


torstai 28. marraskuuta 2013

Kova työ palkitaan

Hoitotoimenpiteitteimme maisemallisten muutosten helmiin kuuluu ehdottomasti alla oleva maisema, joka avautuu niityn takalaidalta, naapurin tontin suunnalta katsottuna. Muutos vaati kovaa työtä mm. vatukon kolmeen kertaan raivaamista kesällä 2012, mutta se kannatti!

Ennen hoitotoimenpiteiden aloittamista 5.6.2012

 5.6.2013.
Lampaat pitivät vasemmanpuoleisen vatukon kurissa.
Oikealta hiipivä haavikkokin on nykyään historiaa.

Kesällä 2012 läpipääsemätön vatukko oli muuttunut puna-ailakin ja peltokanankaalin kukkamereksi! Ne olivat hautautuneet vatukkoon odottamaan tilaa ja valoa kukkia.

Kasviatlaksen levinneisyyskartan mukaan peltokanankaali ei ole niin yleinen Pohjois-Suomessa kuin etelässä. Kesällä 2012 Lanttoniityltä löytyi vain yhdestä paikkaa muutama peltokanankaali yksilö, mutta nyt se oli selkeästi vatukon väistymisen tieltä runsastunut kahdessakin eri paikassa.

Muuta vatukon seasta kasvanutta olivat mm. koiranputket, pillikkeet ja peltokorteet.

Lampaat tekivät selvää sekä puna-ailakeista että peltokanankaalista, rousk, rousk!


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Muuttumisleikki

ennen ja jälkeen

Tienvarren pusikot pääsivät elokuun alussa "muuttumisleikkiin". Parturoimme nurin nuorta koivua, pihlajaa, pajua ja haapaa. Tie on niin harvakseltaan ajettu, että uskalsimme antaa suurimman osan kaadetuista rangoista lampaille syötäväksi.

Eikös niitty aukeakin nyt komeasti tielle päin?


jälkeen kuvassa voi havaita lampaita niityllä (kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla kuvaa)


tiistai 19. marraskuuta 2013

Kesävideoteatteri esittää, sommarvideoteatern visar...



(Videon oikean alalaidan neliömäisestä painikkeesta, full screen, saat videon koko näytön suuruiseksi
ja pois isosta ruudusta pääset painamalla Esc-näppäintä...)

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ei mikään "turha" niitty


Tiedustelin kesällä Kainuun ELY-keskuksesta voisiko Lanttoniityn inventoida ns. paikallisesti arvokkaaksi perinnemaisemakohteeksi. Kuvailemani kasvilajien ja pellon/niityn entisen käyttötavan perusteella Lanttoniitty voisi tosiaan olla arvokas perinnebiotooppina.

Tällä hetkellä uusia kohteita ei kuitenkaan inventoida (paitsi käynnissä on valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiden kohteiden inventointi Kainuussa) eikä uusille perinnebiotoopeille makseta tukea, joten tässä vaiheessa asiaa ei pysty viemään eteenpäin. Mikäli kohteen hoitoon on jonain vuonna vielä mahdollista saada tukea, tullaan niitty arvioimaan siinä vaiheessa. ELY-keskuksen henkilön sanoja suoraan lainaten "vaikuttaa hyvältä paikalta, kun siellä on kahta neidonlukkolajiakin". Samalla meidän keto- ja ahonoidanlukkohavainnot kirjattiin Ympäristöhallinnon eliölajit -tietojärjestelmään (ei julkinen järjestelmä).

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kesien 2012 ja 2013 suuri urakka ennen ja jälkeen kuvin

Ohessa kuvia niityn suurimmasta urakasta eli pahoin pajukoituneen alueen raivauksesta (kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla kuvaa):


Vasemmalla laidunlohkot 2012 ja oikealla 2013. Laidunalaa tuli lisää n. 1600 neliötä. Aita kulki hieman naapurin puolella, jotta pajukko saatiin paremmin hallintaan.


2012 kuvasta voi takavasemmalta havaita sähkölanka-aidan pajukon edessä, kun sitä ei 2013 kuvassa näy, sillä aita menee kaukana näkyvien puiden takana. 

Pajukko kaadettiin niille sijoilleen syyskuussa 2012. Kaadetut risut kasattiin useisiin kekoihin kesällä 2013, jotka poltettiin kesän kuluessa. Kaikenkaikkiaan 2013 kesänä pajukon siistimiseen raivauksineen ja polttoineen meni n. 45 tuntia. Pajukon kimpussa hääri parhaimmillaan kuusi aikuista ja muutama tehokas lapsi. Kiitos vielä kaikille kortensa kekoon kantaneille!

Ennen ja jälkeen kuvaparit suunnilleen samasta kuvakulmasta puhukoot puolestaan oliko urakka kaiken huhkimisen väärti!




Oletan, että kuivan kesän johdosta poltettu ala ei työntänyt vielä juurikaan uutta kasvustoa, joitakin satunnaisia ruohoja, pillikkeitä ja vadelmia lukuunottamatta. Pajukko sitä vastoin lähti iloisesti tunkemaan kannoista uutta vesaa, mutta sitä varten meillä oli lampaat, jotka pitivät kiitettävästi pajukon kurissa.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Coq au vin

Valmistin eilen ensimmäistä kertaa kukkoa viinissä:

Ota ja kasvata hyvä kukko.

Teurasta, riiputa ja paloittele se.

Pilko ja kuullota kasvikset. 
Lisäsin pataan myös mökin lähistöltä poimittuja ja kuivatettuja herkkutatteja sekä lorauksen konjakkia punaviinin lisäksi.

Suolalla, mustapippurilla ja laakerinlehdillä maustettu pata menossa 150 asteiseen uuniin.

Persiljalla koristeltu pata oli valmis maisteltavaksi noin kolmen tunnin kuluttua. Jalkojen kypsyttämistä jatkoimme vielä parin tunnin verran.

Kukko viinissä oli mureaa. 
En hirveästi pidä viinipohjaisista ruuista, mutta tätä voisin valmistaa toistekin. Ehkä kuitenkin marinoisin lihan yön yli ja lisäisin hieman myös makeutta ruokaan esim. hunajasta. Myös yrttejä olisi voinut käyttää enemmän esim. timjamia.

torstai 17. lokakuuta 2013

Kaikki kiva loppuu aikanaan...

Kesä on pistetty pakettiin. Kukko koki epäkiitollisen lopun tiistai-iltana. Kanat matkustivat pahvilaatikossa halki puolen Suomen takaisin kotiin isälleni. Pääsivät muutaman kanan, parin tipun ja kahden kukon huomaan lämmitettyyn leikkimökkiin. Meillä olikin lähtöaamuna ensimmäisen kerran kanalan juomavesi jäässä, joten oli jo aikakin lähteä.

Niitty hiljenee talveen näiden kuvien myötä.