tiistai 3. joulukuuta 2013

Valokuvajoulukalenterin 3. luukku

Tiesitkö, että orava on Helsingin kaupungin nimikkoeläin? Sen lisäksi orava löytyy mm. Kauniaisten, Hauhon, Noormarkun, Laihian ja Kiihtelysvaaran vaakunasta. 

Oravan talvinahka on ensimmäinen suomalainen maksuväline. Tikkuri oli rahayksikkö, joka piti sisällään 10 oravannahkaa. Suurin rahayksikkö oli kiihtelys, joka piti sisällään neljä tikkuria eli 40 oravannahkaa. Kiihtelysvaaran nimi juontaa juurensa kyseisestä rahayksiköstä.


Nykyään Kiihtelysvaara kuuluu Joensuuhun, Noormarkku Poriin ja Hauho Hämeenlinnaan, joten vaakunat ovat jääneet ns. epävirallisiksi kotiseutuvaakunoiksi. Hauhon vaakunan aiheeksi orava on päätynyt 1300-luvulla tapahtuneen kirkon pannaan julistuksen johdosta. Kyläläiset eivät olleet suostuneet maksamaan kirkolle veroja eli neljää oravannahkaa, jonka vuoksi kirkonkirous langetettiin. 1950-luvulla käyttöön otetussa vaakunassa on neljä hopeaoravaa allekkain punaisella pohjalla.

Oravakannat romahtivat 1900-luvun alussa, koska niitä metsästettiin useita satojatuhansia vuodessa. Laji rauhoitettiin 1929 ja metsästysaikaa rajoitettiin. Laji elpyi hyvin ja esimerkiksi sota-aikaan 1943 - 1944 Suomessa pyydettiin pari miljoonaa oravaa. 1950-luvulla orava oli jälleen Suomen tärkein turkiseläin. 1970-luvulla oravanmetsästys kiellettiin useina vuosina peräkkäin, ja näin saatiin ailahteleva kanta jälleen kasvamaan.

Oravaa metsästetään edelleen, joskin sen pyyntiaika on rajattu 1.12. - 31.1. Nykyään saalismäärät ovat muutamia tuhansia yksilöitä vuodessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!