Ei tarvitse telkkaria, kun kesäkanat tarjoilevat parasta viihdettä. Meillä on nyt kaksi reilun vuoden ikäistä kanaa ja kaksi nuorikkoa, jotka on syntyneet helmikuussa. Kanojen lisäksi on kaksi nuorta kukkopoikaa, jotka kuitenkin jo kiekuu ja polkee.
Toinen nuorikoista on koko musta. Auringossa sen sulat hohtavat sinimustana. Kana on myös melko ilkeä. Muuten kanat tulevat juttuun, mutta tämän mustan täytyy hämmentää. Kanat on periaatteessa kahta eri parvea. Vanhemmat vaaleat rouvat ovat toisesta parvesta ja nuorikot kukkoineen toisesta. Vielä eron huomaa, mutta toivottavasti sulautuvat yhdeksi toimeentulevaksi parveksi.
Kanat tuntuvat hyvin ihmisiin tottuneilta. Kukotkaan ei hermostuneet meistä ollenkaan. Kiekuivatkin jo heti komeasti!
Kanoilla oli melkoinen touhu orrelle menossa illalla, kun pitkän pahvilaatikkomatkan jälkeen oli syöty ja juotu hyvin. Toinen vaaleista rouvista pyöräytti munankin lattialle ennen orrelle vetäytymistä.
Ensin näytti siltä, ettei kanat pääse orrelle. Höpötin jo tikkaiden tekemisestä, kunnes kanat lensivät suoraan ylimmälle orrelle. Orsi ei ollut tarpeeksi ylhäällä ilmeisesti. Kanoilla olisi ollut kova hinku vielä ylemmäs. Kuikuilivat kattohirsiä siihen malliin ja lennähtipä yksi kattoon asti yrittäessään tuloksetta umpihirren päälle.
Orrelle lennähdettiin hetkeksi kyyhöttämään ja taas pois. Tätä edestakas lennähtelyä kesti tovin, kunnes orsijärjestys oli selvä. Onhan se tarkkaa, kuka kenenkin vieressä nukkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa aina!